Jos virtaava ja kuohuva vesi kiinnostaa, on aika ottaa koskimelonnan perustekniikat haltuun! Kauhojat järjestää jäsenille ilmaisen koskimelonnan alkeiskurssin Kermankoskella toukokuun puolivälissä. Kurssilla opetetaan kaikki olennainen ja tekniikoita harjoitellaan nousujohteisesti erilaisissa virroissa. Aluksi käydään läpi teoriaa, sitten siirrytään vesille harjoittelemaan lossauksia, virtaanlähtöjä, akanvirtojen nappaamista, koskessa uintia, laskukosken tiedustelua ja tietenkin myös kosken laskemista. Kurssi on kaksipäiväinen, lauantaista sunnuntaihin. Majoitus on edellisvuosien tapaan Kermankeitaalla, mutta ollaan nyt eri rakennuksessa koska vanha mökin ilma aiheutti osalle oireita. Sängyissä on patjat ja tyynyjä, omat vuodevaatteet ja makuupussit on oltava mukana. Ruokailu on omatoimista, omat eväät mukaan. Lauantai-iltana saunotaan puulämmitteisessä saunassa. Varusteiksi osallistujat tarvitsevat oman kuiva- tai märkäpuvun ja tossut. Kajakkeina käytetään seuran koskikalustoa. Myös kypärän ja kelluntaliivit saa seuralta.
Ilmoittautumiset Auvolle 17.5. mennessä mieluiten sähköpostitse (auvosalmi@jukranpujut.net). Kerro ilmoittautuessasi ainakin pituutesi ja mieluiten myös paino, koska nämä tiedot helpottavat sopivan kajakin valinnassa. Paikkoja kurssille on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Aiemmin kurssilla olleet ovat toki myös tervetulleita kertaamaan, mutta seuran kaluston osalta ensikertalaiset ovat etusijalla. Lisätietoja kurssista voi kysellä myös puhelimitse numerosta 0407450710.